DI Pentti Unkuri on nimitetty Enerim Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Enerim Oy:n hallitus on nimittänyt DI Pentti Unkurin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.7.2022 alkaen. Toimitusjohtaja Mikko Moilanen siirtyy Suunto Oy:n toimitusjohtajaksi ja Enerim Oy:n hallituksen jäseneksi.

Pentti Unkurilla on pitkä kokemus tietojärjestelmien ja ohjelmistoliiketoiminnan parissa. Viimeksi hän on toiminut Samlink Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2014. “Otan toimitusjohtajan tehtävän innolla vastaan. Energiatoimiala on suurten mullistusten kohteena, mikä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia meille ja asiakkaillemme. Tavoitteemme on tuottaa asiakkaillemme merkittävää lisäarvoa sekä prosessien tehostamisessa että tulevaisuuden kasvun tukemisessa”, Pentti Unkuri toteaa.

Toimitusjohtaja Mikko Moilanen siirtyy toimitusjohtajavaihdoksen myötä Enerimin hallituksen jäseneksi 1.7.2022 alkaen. “On ollut ilo työskennellä Enerimin toimitusjohtajana keväästä 2021 lähtien ja saada tutustua Enerimin asiakkaisiin, liiketoimintaan ja tiimiläisiin. Olen erittäin tyytyväinen tilaisuudesta jatkaa yhtiön johtamisen parissa hallituksen jäsenenä”, Mikko Moilanen kertoo.

Enerimin hallituksen puolesta haluan kiittää Mikkoa erinomaisesta panoksesta yhtiön strategian kirkastamisessa ja sen toteuttamisessa. Olemme edenneet Mikon johdolla suurin harppauksin kaikilla rintamilla ja yhtiön suunta on selkeä”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen. ”Samalla toivotan Pentin lämpimästi tervetulleeksi Enerimin joukkueeseen. Pentillä on vahva kokemus ohjelmistoliiketoiminnan johtamisesta ja hänen osaamisensa on hyvin relevanttia Enerimin liiketoiminnalle. Toivotan Pentille onnea ja menestystä Enerimin toimitusjohtajana”, Pertti Korhonen jatkaa.