Kymenlaakson Sähköverkko – yhteistyötä jo 12 vuotta

Enerim on Kymenlaakson Sähköverkolle tärkeä ja pitkäaikainen kumppani: yhteistyötä on tehty jo 12 vuotta.

Vuosien aikana palvelukokonaisuutta on kehitetty ja laajennettu, ja Enerim hoitaa nykyisin mittaukseen liittyvän kokonaisprosessin. Enerimin kautta kulkevat mittareiden logistiikka, asennus, huolto ja kunnossapito. Lisäksi Enerim hoitaa mittareiden etäluennan ja mittaustiedon jatkokäsittelyn sekä jakelun. Tärkeä prosessi on myös valvoa mittareiden kuntoa ja luotettavuutta.

Enerimistä on muodostunut luotettava ja monipuolinen kumppani, jonka kanssa palveluja on kehitetty yhdessä eteenpäin. Molempien yhtiöiden henkilöstön osaaminen on päässyt käyttöön, kun palvelu- ja tuotekehitystä on viety eteenpäin.

– Aina on toimittu hyvässä hengessä, vaikka jokaiseen kumppanuuteen kuuluu myös vaikeita hetkiä, kertoo verkkopalveluyksikön päällikkö Juha Kaariaho Kymenlaakson Sähköverkosta. Olemme olleet tyytyväisiä yhteistyöhön, mistä tietysti kertoo sekin, että palvelukokonaisuutta on vuosien aikana laajennettu. Enerim on tuttu kumppani KSOY:ssä niin käyttöyksikölle, laskutukselle, sanomaliikenteen hoitajille kuin myös liittymämyynnille ja tekniselle asiakaspalvelulle.

– Strategisena ja pitkäaikaisena kumppanina ymmärrämme hyvin KSOY:n liiketoimintaa ja ydinprosesseja. Sujuvan yhteistyön ansiosta meidän on ollut helppo tuottaa juuri KSOY:lle parhaita ratkaisuja ja palveluita, jotta loppuasiakkaat hyötyvät luotettavista ja nykyaikaisista energiayhtiön palveluista, toteaa Enerimin myyntipäällikkö Juha Kiukas.

Päivittäisen, ehkä jo arkisenkin, yhteistyön lisäksi käynnissä on nyt yhteinen mittaripilotti, jossa analysoidaan uutta mittareiden luentatekniikkaa ja uuden teknologian mittareiden kuuluvuutta. Teknisen puolen oppeja on saatu ja uusi asennustekniikka otettu haltuun, kertoo Juha Kaariaho. Pilotin aikana on jo saatu hyvää kokemusta ja tuloksia mm. mittareiden kuuluvuudesta. Pilotin tulosten perustella Enerim ja Kymenlaakson Sähköverkko pääsevät yhdessä kehittämään tätäkin palvelua asiakkaiden parhaaksi.